Kun pysyy liikkeessä ei voi märehtiä menneitä tai omia negatiivisia tuntemuksiaan. On ihanaa kun on paljon tekemistä ja voi valita monesta mihin toimeen tarttuisi. On palkitsevaa tehdä konkreettista työtä ja ihailla kättensä tuloksia, kannetun sonnan määrää, pestyn lattian pintaa tai käsiteltyjen sähköpostien lukumäärää.

Ennen tein listoja tekemättömästä työstä. Olen oppinut luottamaan muistiini ja luopunut moisesta tavasta. Muistan kyllä tärkeimmät tehtävät ja loppuja ei tarvite tehdäkään. Ennen kirjoitin kalenteriini pitkät tavoitelistat jokaiselle päivälle ja ruoskin itseäni siitä kun en onnistunut - ja masennuin.

Olen tehnyt yrittäjänä viimeisen runsaan kahden vuoden aikana enemmän työtä ja tuloksia kuin koko menneen kymmenenvuotisen työhistoriani aikana yhteensä. Suorittaja, kuten minä, ei voi olla toisella töissä koska kukaan työnantaja ei voi määrätä alaistaan tekemään työtä niin paljon kuin minä vaadin tehdäkseni pysyäkseni järjissäni. Työ on minulle työ ja harrastus, tekemättömyys on se joka tappaa.

Masentuneena on pakottauduttava tekemään koska mieli ja keho on lamaantunut eikä mikään kiinnosta. On tehtävä itku kurkussa väkisin, mutta jonain päivänä huomaa että ilo on tullut mukaan tekemiseen. On päiviä jolloin mikään ei maistu. On pakottauduttava edelleen, mutta illalla raukeana saa olla tyytyväinen itseensä ettei jäänyt paikalleen. Seuraava tavoitteeni on pystyä kääntämään sisäistä rytmiä hieman aikaisemmaksi. On kiusallista kun aamulla on aina kiire ja raivostuttavaa kun myöhästyn itse itselleni laatimista aikatauluista.

Olen oppinut antamaan itselleni aikaa oppia, mutta yrittää täytyy joka päivä eikä periksi anneta.

On surullista kun depressiotaipumuken omaava, tunnevammainen ihminen löytää seurustelukumppanikseen oman peilikuvansa. Tappion huonossa parivalinnassa voisi kääntää voitoksi jos osapuolista löytyisi yhteistä taistelutahtoa pahaa maailmaa vastaan. Silloin kun toinen on jo luovuttanut, vetää hän toisenkin pinnan alle.

Olen ollut niin syvällä masennuksessa että olen eräällä tavalla syntynyt uudelleen siitä toivuttuani. Olen oppinut näkemään elämän merkityksen ja onnen pienissä asioissa ja koen että se taito on elämän paras lahja. Voin istua kuistilla kahvikuppi kädessä ja katsoa kuinka muurahainen raahaa vuoren kokoista leivänmurua yli lautalattian, tai kotiin tullessani huomata pakkasen puremat jääkuviot ikkunalasissa niin kauniina että kyyneleet nousevat silmiini. Ne kyyneleet joita muut eivät näe.

Olen epäonnistunut ihminen koska olen välittänyt lapsesta saakka enemmän eläimistä kuin ihmisistä. Eläimet ovat vilpittömiä ja niiden seurassa voin olla niin iloinen tai niin surullinen kuin olen. Eläin ei tuomitse eikä muistele pahalla. Vaikka olisin kohtuuton ja menettäisin malttini, eläin palaa luokseni ja osoittaa myötätuntoa ja luottamusta.

Eläin ei koskaan luovuta. "Kunnes kuolema meidät erottaa", pätee täydellisesti. Eläimet rytmittävät elämää, saavat nousemaan huononakin aamuna koska tiedän että ne odottavat uskollisesti ruokiaan samoin kuin kaikkina muinakin aamuina. Eläin ei mitätöi minun tärkeyttäni tai panostani sanomalla, ettei elämä ole elämisen arvoista.

Olen liian heikko kannattelemaan kumppaniani veden pinnalla kun aallot lyövät kasvoille, yön pimeys iskee tajuntaan ja kylmyys kangistaa jäsenet. Toinen on lopettanut uimisen aikaa sitten ja hänen kehonsa painaa, vetäen minua mukanaan alas syvyyksiin. Olen vetänyt monesti suolavettä keuhkoihini mutta päättänyt olla luovuttamatta. Vaikka saisin meidät raahattua rannalle en voi olla varma pystynkö koskaan puhaltamaan elämää takaisin rakkaaseen. Tulee piste jolloin on tehtävä päätös haluanko vajota toisen mukana ikuiseen pimeyteen vai kestänkö itsekkyyden aiheuttamat syytökset ja laskea toisesta irti selviytyäkseni itse paremmin.

Haluan vielä tavata leivänmurua raahaavan muurahaisen ja nähdä jääkiteet ikkunalasissa. Olen itsekäs. Päästän irti.

Isoäiti soitti. Hän purki minulle tuskaansa koskien äitini alkoholinkäyttöä. Hän halusi että teen ratkaisevan siirron joka  muuttaa äitini elämän ja vanhempieni avioliiton onnellisemmaksi. Sanoin että teen mitä hän pyytää, mutten näe miten voin tällaisena auttaa äitiäni koska syyt mikä saavat äidin juomaan ovat syitä jotka vammauttavat tyttären. Sanat "mene syömään wokkiasi ja nauti, nuku yösi hyvin", satuttivat.

Olen kiittämätön ainoa lapsi joka on saanut kaiken. Olen kehdannut kerjätä huomiota sairastumalla viitisen vuotta sitten masennukseen, vaikka muilla sukulaisilla on aidompia ongelmia kuten avioero, anoreksia, syöpä tai alkoholismi. Se että masennusdiagnoosini ja silloinen tilani tuli omaisteni tietoon oli vahinko. Äiti soitti ja menin arvioimaan kykyni väärin; vastasin. Romahdin pariminuttisen puhelun aikana koska luovutin enkä pystynyt pitämään pokkaa. Seurauksena kaikki saivat tietää ja nyttemmin olen paitsi kiittämätön myös huomionhakuinen.

Isoäiti ei tiedä että olen menettänyt ruokahaluni ja yöuneni jo vuosia sitten.