On surullista kun depressiotaipumuken omaava, tunnevammainen ihminen löytää seurustelukumppanikseen oman peilikuvansa. Tappion huonossa parivalinnassa voisi kääntää voitoksi jos osapuolista löytyisi yhteistä taistelutahtoa pahaa maailmaa vastaan. Silloin kun toinen on jo luovuttanut, vetää hän toisenkin pinnan alle.

Olen ollut niin syvällä masennuksessa että olen eräällä tavalla syntynyt uudelleen siitä toivuttuani. Olen oppinut näkemään elämän merkityksen ja onnen pienissä asioissa ja koen että se taito on elämän paras lahja. Voin istua kuistilla kahvikuppi kädessä ja katsoa kuinka muurahainen raahaa vuoren kokoista leivänmurua yli lautalattian, tai kotiin tullessani huomata pakkasen puremat jääkuviot ikkunalasissa niin kauniina että kyyneleet nousevat silmiini. Ne kyyneleet joita muut eivät näe.

Olen epäonnistunut ihminen koska olen välittänyt lapsesta saakka enemmän eläimistä kuin ihmisistä. Eläimet ovat vilpittömiä ja niiden seurassa voin olla niin iloinen tai niin surullinen kuin olen. Eläin ei tuomitse eikä muistele pahalla. Vaikka olisin kohtuuton ja menettäisin malttini, eläin palaa luokseni ja osoittaa myötätuntoa ja luottamusta.

Eläin ei koskaan luovuta. "Kunnes kuolema meidät erottaa", pätee täydellisesti. Eläimet rytmittävät elämää, saavat nousemaan huononakin aamuna koska tiedän että ne odottavat uskollisesti ruokiaan samoin kuin kaikkina muinakin aamuina. Eläin ei mitätöi minun tärkeyttäni tai panostani sanomalla, ettei elämä ole elämisen arvoista.

Olen liian heikko kannattelemaan kumppaniani veden pinnalla kun aallot lyövät kasvoille, yön pimeys iskee tajuntaan ja kylmyys kangistaa jäsenet. Toinen on lopettanut uimisen aikaa sitten ja hänen kehonsa painaa, vetäen minua mukanaan alas syvyyksiin. Olen vetänyt monesti suolavettä keuhkoihini mutta päättänyt olla luovuttamatta. Vaikka saisin meidät raahattua rannalle en voi olla varma pystynkö koskaan puhaltamaan elämää takaisin rakkaaseen. Tulee piste jolloin on tehtävä päätös haluanko vajota toisen mukana ikuiseen pimeyteen vai kestänkö itsekkyyden aiheuttamat syytökset ja laskea toisesta irti selviytyäkseni itse paremmin.

Haluan vielä tavata leivänmurua raahaavan muurahaisen ja nähdä jääkiteet ikkunalasissa. Olen itsekäs. Päästän irti.